lauantai 7. kesäkuuta 2014

Maxi skirt





Kesä on vaan niin ihanaa aikaa kun voi laittaa päälle kaapista ihan mitä haluaa ja kävellä paikkoihin missä ei ikinä ole ollut. Talvella ei todellakaan huvita kävellä keskustassa ympäriinsä, mutta kesällä siitä oikein nauttii, vaikka joskus tuntuukin että joku seuraa takana ;) Annan kanssa tuo kävely ei olisi voinut mennä paremmin ja totta puhuekseni en ymmärrä miten se kesti rakkojensa kanssa kaiken sen kävelyn! Mutta pakkohan ne uudet kengät on joskus pistettävä jalkaan ja antaa sopeutua. 



Kesän tultua kädestäni ei löydykkään enää isoa kelloa vaan olen kesäksi päättänyt suosia pienempiä rannekoruja. Ne ovat niin ihanan siroja ja kauniita. 


torstai 5. kesäkuuta 2014

Bought things



Mulla on aivan liian monta hajuvettä mutta jotenkin kesäksi oli vain pakko saada joku uusi tuoksu. Ehkäpä uusi tuoksu tuo uudet kujeet kesään ;) Olin lukenut tämän Marc Jacobsin hajuveden olevan hyvä ja vähän sillä ja kaverin nenätuntumalla tämän hajuveden valitsinkin, mun ollessa kipeenä. Nyt kun oma nenä toimii joten kuten voin todeta että ihan oikean valinnan tein!


Minulla vaan ei ole varaa mihinkään hampaiden valkaisuun... Pakko siis kokeilla jollain muulla keinolla ja tämä on näyttänyt luotettavimmalta vaihtoehdolta. En todellakaan tiedä kuinka hyvä tämä on mutta 4 euroa voin siihen kokeiluun pistää rahaa. Toivottavasti tulos olisi mieluinen!



Ja kyllä taas.. Yksi heikkouteni on myös meikkipussit, käytän sitä niin usein joten kyllästyn aina käytössä olevaan joten käyn aina ostamassa uuden. DKNYn meikkipussin ollessa musta päätin ostaa jotain vähän kesäisempää. Olen aina ollut ihan rakastunut näihin Ted Bakerin ihaniin kesäpusseihin ja löytäessäni tämän söpöläisen, oli se pakko ottaa mukaan. 


Mitä olisi aurinkorasva ilman after sunia... Piz Buin sen olla pitää (peukku!)

torstai 29. toukokuuta 2014

First summer outfit



Päästiin Annan kanssa ottamaan mun ensimmäiset asukuvat lähellä Olympiaterminaalia. Ihana muistella näitä kesäpäiviä kun nyt on näin kylmää ja koleaa. Vaikea uskoa että pari päivää sitten oli +32 astetta. Noh eiköhän suomalainen ole tottunut tällaiseen sään vaihteluun




Pikku kävelyreissun jälkeen päädyttiin taas vähän kiertelemään kauppoihin. Yllätykseksi mitään ei jäänyt käteen vaikka kuitenkin jäin ihastelemaan Zaran keltaista takkia (mitä myös Anna himoitsi ;)), uskaltaisiko sitä ostaa samaa takkia? Näyttäisikö se hassulta jos molemmilla oisi päällä vai osottaisiko se vain sitä kuinka samanlaisia ja hyviä kavereita ollaan? Taaskin mun ihanana valokuvaajana toimi Anna. Täydellistä kun joku tietää miten toimia kameran takana! Kun katsoo tuota selässä olevaa tatuointia rupeaa himoitsemaan jo uutta, en todellakaan tiedä miten jaksan odottaa syksyyn sen saamista! 


Jo hieman vanhempi Longchamp oli noina parina kuumana päivänä kovassa käytössä. Tuo pieni laukku on oikea tilaihme! Siellä sisällä oli kalenteri, suurehko lompakko ja kaikki muu tarvittava. Ja silti jäi vielä tilaa. Ajattelin jo että pitäisikö toinen hankkia mutta ehkei se ole tämän hetken asia! 

lauantai 24. toukokuuta 2014

Summer is here


Kesä on virallisesti alkanut Helsingissä! Näin voi vihdoin sanoa kun lämpötila kohoaa yli 30 asteen. Voi että kun päivät menevät nopeesti aurinkoa ottaessa ihanassa seurassa! Näitäkin kaiuttimia on käytetty tänään ahkerasti ja varmasti tullaan tulevaisuudessa vielä käyttämään. Ei välttämättä mun tahosta, niiden ollessa Katrin. Kesä muusikkini on todennäkösesti pelastanu ostamani Spotify mistä löytyy aivan ihanasti kaikki tarvittava musiikki! 



Vasta kuvia kattoessa tajuaa että sitä on oikeasti jonkun verran ruskettunu. Auringossa ei sitä oikein huomaa kun vertaa itseään kaikkiin muihin. Huomenna pystyy vielä ottamaan kunnolla aurinkoa ja jos säämiehet on oikeessa ens viikolla kylmenee.. Toivottavasti väärässä niinku aina! 
Toivottavasti tän lukijatkin on nauttinu auringosta! 

torstai 22. toukokuuta 2014

Larsson & Jennings


Oon joskus aikoja sitten ostanut kuvassa esiintyvän Larsson & Jenningsin kellon ja silloin siinä oli kiinni seepra rannekkeet. Valitettavasti seeprakuvion karva meni niin huonoon kuntoon, että mun piti tilata uudet (ihan kun pieni vaihtelu muka haittais mua). 




Pelkäsin vähän sitä, että miltä rannekkeet näyttäisi mustan näytön kanssa mutta itseasiassa se ei ollutkaan niin paha! Vielä kun pääsen yhden uuden kellon ostamaan lomarahoistani ensi kuussa olen todella tyytyväinen kesän kellojeni valikoimaan. Tosiaan eihän se ostaminen siihen jää... Mitään ei voi olla liikaa, varsinkaan kelloja! 

keskiviikko 21. toukokuuta 2014

Long time no see

Olen viimeksi kirjoittanut tänne maaliskuun 11 päivä. Mitä tuossa välissä on oikein tapahtunut kun mulla ei ole ollut aikaa tänne kirjoitella. Pakko sanoa etten oikeastaan itekkään sitä tiedä... Aika menee liian nopeasti ja nämä kuukaudet ovat pitäneet sisällään niin paljon. On ollut ylämäkiä mutta valitettavasti alamäiltäkään ei ole pystynyt välttymään. Onneksi tukena on ollut aina ymmärtäväiset ja luotettavat kaverit, jotka eivät tuomitse vaikka mistä asiasta olisi kyse. 

Miten näin pitkän aikavälin jälkeen pystyy enää kirjoittamaan ja mistä sitä edes alottaisi. Maaliskuussa olen ottanut kamerallani viimeiset kuvat ja päätin aloittaa niistä ennen kun saan taas kameran täyteen kaikkia kuvia! 



Ostin nämä kuoret silloin joskus Stockalta ja olen niistä myös ottanut kuvat, joten kuoret esiintyvät blogissa ensimmäisenä taukoni jälkeen :) Rakastuin noihin kuoriin heti ensisilmäyksellä mutta en olisi uskonnut, että niitä on niin vaikea ottaa irti puhelimesta.. Jouduin veitsen ja kynsien kanssa räpeltämään niin kauan!! Sen jälkeen en ole kuoria laittanut puhelimeen, koska kyllästyn niin nopeasti kaikkeen joten pakko aina vaihella ja vaiva on niiiin suuri noissa kuorissa.. Ehkäpä joku päivä sitten taas ;)  

tiistai 11. maaliskuuta 2014

110314

OUTFIT 080314



shoes/hunters, bag/michaelkors, gloves/h&m, jacket/primark




Ihana ensimmäinen kunnon aurinkoinen päivä, tosiaan aamua milloin satoi kaatamalla vettä ei lasketa. Päätettiin lähteä Annan kanssa ottamaan vähän asukuvia ja totta kai minulla jäi jotain GT:stä käteenkin. Pitää kyllä ruveta nyt vähän rajottamaan tätä ostamista. Oli tosi hauskaa otella asukuvia keskellä Helsingin katua kun kaikkik ohikulkijat väistivät mielellään ja hymyilivät vielä perään. Taisivat tietää mistä oli kysymys ;)


Kuvassa näkyy myös minun uusi Michael Korsini. Tuon ostin sitten sen vanhan tilalle (koko stoorin voi kattoo täältä). On kyllä todella tilava kun kannettavakin mahtuu tonne todella helposti! Ihanaa myöskin kun on jotain erilaista, noita kun ei tule vastaan ihan kaikilla! Hyvä ostos siis ;)

keskiviikko 5. maaliskuuta 2014

060314

HAASTE

1. Kerro 11 faktaa itsestäsi
2. Vastaa haastajan 11 kysymykseen
3. Keksi 11 kysymystä kaikille haastetuille.


 1. Mulla on aina ollut enemmän poikakavereita kuin tyttökavereita. En itseasiassa tiedä mistä se johtuu mutta jotenkin olen tullut aina poikien kanssa niin hyvin toimeen, nyt on kyllä tyttökavereiden määrä noussut :)


2. Olen ollut monta vuotta tyytyväinen kasvojeni ihon kuntoon. Harvemmin minulle tulee mitään finnejä. Puuterin ja meikkivoiteen laittoa en siis tarvitsisi, varsinkaan meikkivoidetta, mutta joskus se vaan tulee tapana.

3. Mun on tosi vaikeeta elää sinkkuna. Mä en vaan jotenki osaa sitä :D Australiassa ollessani mun lempinimi olikin love slut xD En mä erityisesti etsi sinkkuna mitään poikaystäviä mutta ihastun helpommin. Nyt on onneksi oma kulta kainalossa. 

4. Mä oon eskarista asti opiskellut venäjää suomalais-venäläisessä koulussa, vaikka en millään tavalla ole venäläinen. Tämä tulee yleensä monille suurena yllätyksenä!



5. Olen mielestäni hyvä ajamaan autoa, vaikka kortti on ollut hallussa vasta pari vuotta.

6. Edelliseen kohtaan liittyen rakastan ajamista yli kaiken. Jos bensa ja parkkeeraaminen eivät olisi niin kalliita niin ajaisin autolla joka paikkaan. Kuntoilun voisi sitten hoitaa muulloin.

7. Ensimmäisen kerran elämässäni mulla on tässä vaiheessa tullut ne parhaimmat kaverit. Koulussa oli aina se tietty ryhmä kenen kanssa oli ja jotenkin nyt vasta on ruvennut erottautumaan, että ketä ne sun oikeat kaverit oikein ovat. 



8. Mua pahempaa karkkiaddiktia ei ole! Joka päivä ostan karkkia tai sitä on jossain varastossa. Karkki on mulle kuin tupakkaa.. 

9. Mä en todellakaan osaa tehdä mitään ruokaa. En osaa edes keittää perunoita. Kerran kokeilin keittää riisiä ja siitä tuli liian raakaa. Pitäisi kyllä opetella nämä ruoan tekemisen salat. 

10. Mä olen niin sanottu Apple ihminen. On MacBook, iPod, iPad, iPhone jne. En ikinä vaihtaisi sitä toiseen ja puolustaisin sitä viimeiseen asti. Apple rules!!

Ja sitten Annan kysymykset minulle. Oli aika haastavia hihi ;) 

1. Lempi Disney-piirretty?
Todella vaikea sanoa, niitä elokuvia oli nuoruudessa niin paljon mitä rakasti. Vanhat Disney-leffat oli kyllä varmasti parempia kuin nämä nykyiset. 

2. Maaliskuu vai elokuu? Miksi?
Elokuu, koska lomaa on kuitenkin vielä jäljellä ja pidän enemmän kesästä kuin kevät talvesta. Kesävaatteet <3 

3. Mitä et ole katunut hetkeäkään?
iPhonen ostamista xD

4. Adjektiivi, jolla oman käsityksesi perusteella kuvaisit tämän blogin pitäjää?
Yritin löytää yhtä adjektiivia, mikä kuvaisi häntä mutta ehkä kaikki asiat sisältyvät sanaan IHANA!

5. Adjektiivi, jolla kuvaisit itseäsi?
Utelias

6. Paras jälkiruoka?
Mansikat ja vadelmat

7. Mitä lisäisit maailmaan jos se voisi olla mitä tahansa?
Kornisti sanottuna rauhan. Ukrainan tilanteen myötä jotenkin nousee päällimmäisenä mieleen.

8. Kuinka vanha olet? Kuinka vanha haluaisit olla ja miksi?
Mä oon 21 vuotias mutta haluaisin olla 24, koska siinä vaiheessa oon käyny koulun loppuu, todennäkösesti on johonkin suuntaan sellainen työpaikka missä tykkää olla sekä asuu omassa kämpässä elämässä omaa jännittävää elämää :) 

9. Unelmien matkakohde?
Kun on tullut käytyä jo kaikki uskomattomat paikat esimerkiksi Karibiat, Australiat, Singaporet jne. läpi niin tällä hetkellä unelmana on New York ja Miami. Ne voivatkin toteutua pian ;) 

10. Ensimmäinen mieleen tuleva nolo tilanne?
Blondi kun on niin niitä noloja tilanteita sattuu aina eteen, mutta varmaan noloin on ollut kun Australiassa vähän liian humalassa okensin kaverini äidin autossa tämän ajessa sitä, never again!

11. Herkullisin ruoka, jota suosittelisit?
Olen hullu lihansyöjä joten varmasti ribset (porsaan kylkiluut). Kannattaa ehdottomasti maistaa jos ei ole ennen syönyt !!



Vähän samoilla linjoilla mennään kun minut haastanut bloggari elikkäs ne jotka tämän lukevat niin haastan heidät ;) Tosiaan jos ei omaa blogia ole niin voitte laittaa tonne kommentteihin vastauksia niin voin sitten mielenkiinnolla niitä lukea! Tässä sitten minun 11 kysymystä lukijoille:

1. Mikä on suurin unelmasi?

2. Onko sinulla parasta kaveria? Jos on niin poika vai tyttö?

3. Onko sinulta koskaan murtunut mikään paikka? Mikä?

4. Käyttämäsi puuteri ja sen merkki?

5. Käymistäsi ulkomaista mikä on ollut mieluisin?

6. Kenen kanssa sinulla on eniten muistoja?
(Kysymys otettu Annalta, ihana kysymys!)

7. Talvi vai kesä? Miksi?

8. Joulu vai uusivuosi? Miksi?



9. Sokos vai Stockmann? Miksi?

10. Mieluisin brändi/merkki? Miksi?

11. Jos vuodesta 2013 pitäisi muistaa yksi asia mikä se olisi?

Vastausiloa! :) 



050314

OUTFIT 030314

Mikäs olisikaan parempaa kun ottaa asukuvia ja mennä hyvässä seurassa ekaksi shoppailemaan ja sen jälkeen punttailemaan? Vaikea löytää parempaa. Tosiaan päädyttiin Annan kanssa Itäkeskukseen etsimään mulle sitä ainoata oikee Michael Korsin laukkua. Voisiko enää olla vaikeampaa päättää laukkua kun 295 euron lahjakortti polttelee taskussa ja pakko olisi löytää suht koht isohko laukku. Me vietettiin varmaan puoli tuntia tolla kyseisellä osastolla ja kävin kokeilemassa muutamia laukkuja peilin edessä. Aluksi olinkin kahden vaiheilla mutta sitten yksi kolmas vaihtoehto astui kuvaan. Heti kun tuon kyseisen laukun sitten näin niin tiesin että olisi se one and only! 



Ehkä mä joku päivä saan taas tänne laitettua jotain kuvaa uudesta rakkaastani. On vaan todella vaikeaa ottaa asukuvia kun kukaan ei ole niitä ottamassa ja kaikkea muuta on elämässä koko ajan. Tuntuu oikeastaan ettei mitään vapaa-aikaa oikeastaan jääkään tai no itseasiassa omaa aikaa. Joka ilta koulun jälkeen on aina suunniteltu jotain. On kyllä jotenkin kivempi silti mennä nukkumaan kun on ollut tapahtumarikas päivä. Tykkään itseasiassa siitä että on jotain tekemistä melkein koko ajan vaikka kyllä välillä se sängyssä makoilukin houkuttaisi. 





keskiviikko 26. helmikuuta 2014

260214

A BAG BATTLE

Nyt on sitten koko rumba hoidettu loppuun joten ajattelin kirjoittaa tästä pienestä taistelusta. 


Tosiaan puoltoista vuotta sitten tämä kaunokainen lähti mukaani Stockmannilta. Olisiko ollut minun toinen Michael Kors hankinta. En tiedä mitä mieltä ihmiset ovat laatulaukkujen hinnoista, esim. mikä on ihmisten mielestä kallis laukku ja mikä ei, mutta jos ostan laukun mikä maksaa 295 euroa koen sen kalliina laukkuna. Puoltoista vuotta käytin tätä laukkua, aktiivisesti en tosiaan kyllä käyttänyt, koska kyllästyn samaan todella nopeasti. Eli kun mielestäni 295 euron laukku menee reilun vuoden jälkeen rikki niin se ei ole täysin normaalia, vaikka vika olisikin vain olkaimessa.


Päätinpä sitten käydä Stockmannilla "valittamassa" asiasta. Sanotaan vaikka näin ettei vastaanotto ollut mitenkään mieleinen. Mielestäni minua kohdeltiin kuin pikku lasta. Tämän kyseisen henkilön mielestä kulunta oli normaalia ja se aiheutuu varsinkin siitä kun kynnet hankaavat laukkua. Tarkoittaako tämä siis sitä, että tekokynsien pitäjänä mun ei kannattais ostaa Michael Korsin laukkuja koska kynnet aiheuttavat kulumisen? Missä Stockmannin kuuluisa "hyvä" asiakaspalvelu? Mutta inttämiseni jälkeen sain jätettyä laukun sinne.
Koko rumba lähti käyntiin siitä kun minulle tarjottiin laukusta 50 euron Stockmannin lahjakortti. Minua tämä ei miellyttänyt ja päätin laittaa reklamaation Stockmannille sekä Michael Korsille Yhdysvaltoihin. 



Onneksi on ihmisiä jotka ymmärtävät myös asiakkaan kannalta tämän tilanteen. Sveitsistä Michael Korsin edustaja laittoi todella hyvän ja jopa huolestuneen viestin tilanteestani. Ymmärsinkin että Sveitsistä oltiin oltu yhteyksissä Stockmannille ja sieltä sitten myyntipäällikkö oli yhteyksissä muhun. Elikkäs 50 euron lahjakortista päästiin 150 euron lahjakorttiin ja lopuksi päästiin siihen, että minulle korvataan koko laukku. Elikkäs lahjakortille tulee arvoa 295 euroa. Mutta se kuinka paljon vaivaa pitää tehdä Suomessa on aivan naurettava, itse asiassa arvasin ettei Michael Kors "hyväksyisi" sitä että heidän laukkunsa menisi näin helposti rikki! Laatu on kuitenkin heidän valttinsa ja luulin että niin olisi ollut Stockallekin. Varsinaista oikeanlaista hyvää palvelua sain vasta kun pääsin keskustelemaan puhelimessa itse myyntipäällikön kanssa. Pitääkö asian todellakin mennä näin? 

Siiri on best xD 

maanantai 24. helmikuuta 2014

240214

Enpä muista milloin on viimeksi loma mennyt näin nopeasti ja aikaa ei ole ollut juuri mihinkään. Loman odotetuin asia oli Tallinna kertaa kaksi. Ensin perheen kanssa ja sitten vähän hullummassa seurassa. Jotenkin Europan risteilystä ei kuvia löydy ellei oteta huomioon kavereiden ottamia selfieitä mukaan ;) tässä kuitenkin kuvia ensimmäisestä rauhallisemmasta reissusta. 






Joka kerta kun suuntana on Tallinna on nämä kaksi kauppaa aivan ehdottomia!Bershkasta ei tosin löytynyt mitään itselle. Stradista vain yksi pusero mikä on minun tapauksessani hyvinkin yllättävää ! Viru keskuksen viereen on nyt saapunut Viron ensimmäinen H&M ja sen vierestä löytyy New Yorker. Ihanaa että kaikki kaupat saapuvat ostoskeskuksista kaupunkiin sataman lähelle. 


Näyttely mitä minun oli pakko päästä kattomaan! Mua muutenkin kiinnostaa ihan sikana koko tää Titanicin historia ja varsinkin kaikki mitä ihmisille tapahtui siellä laivalla. Oli siis todella mielenkiintoista lukea eri ihmisten tarinoita ja oppia paljon uutta. Myös alla oleva kuuluisa portaikko oli rakennettu ja pystyi leikkimään Rosea halutessaan. Valitettavasti virolaisista ei Jackejä (Leonardo DiCaprio) löytynyt. Tuota näyttelyä kannattaa ehdottomasti käydä katsomassa jos on Tallinnassa. Kyseinen näyttely on 31.3 asti Tallinnassa ja siirtyy sen jälkeen Italiaan.





Tosiaan mulla ei ole mitään hyvää kuvaa risteilystä. Anna otti yhden hyvän kuvan risteilyllä ja sekin oli skumpasta :D mikä siis tosiaan oli matkan tarkoitus .. En voi uskoakkaan kuinka ihania ihmisiä meillä on töissä. Yöunet jäivät lyhyiksi eikä asiaa todellakaan auttanut se että samassa sängyssä nukkui neljä henkilöä sekä muutama mustelmakin saatiin aikaseksi. Voisi jopa sanoa että me nuoret katottiin vähän vanhempien perään. Aivan mahtava hiihtoloma siis takana + Suomi sai pronssia lätkässä !!! Ja jos joku haluisi ostaa mulle Tuukka Raskin jopon ois kiva ;)