maanantai 30. syyskuuta 2013

30/9/13

Nyt on sitten syyskuu ohitse ja lokakuu alkaa. Uskomatonta miten aika menee niin nopeesti, vaikkei ole ollutkaan mitään ihmeellistä elämässä. Vain töitä ja viikonloppuisin poikaystävän näkemistä, samanlaista koko ajan. 
Nyt kun lokakuu alkaa pitäisi keksiä jotain uutta. Kannelmäkeen avataan uusi ostoskeskus ja aion kokeilla siellä uudella kuntosalilla treenaamista. Minä kun en ikinä ole ollut mikään kuntosali ihminen mutta kai se on jossain vaiheessa alotettava. Lokakuuhun sisältyy myös yksi Ruotsin matka perheen kanssa, mutta se nyt on ihan perus risteily. Toivottavasti pääsen vähän pidemmälle matkalle marraskuussa ... ;) 


Elikkäs viime kerralla paljastin vain hieman siitä mitä me olimme puuhanneet Ikeasta ostetuilla osilla. Ja tosiaan vaikka nämä kuvat eivät ole maailman parhaimpia (päivänvalo puuttui), voi siitä bongata uuden vaatekaapin. Tosiaan minulla on ollut jo jonkin aikaa ongelmia roikkuvien vaatteitteni kanssa. Jotenkin vaatetilani on jäänyt niin pieneksi. Vaatteiden pois antaminen ei ollut edes vaihtoehto, joten ainoaksi vaihtoehdoksi jäi uuden vaatekaapin ostaminen. Ja voi, että kun löysimme ihanan!


Kengille löytyi aivan ihana paikka uuden vaatekaapin alaosasta. Muuten kun olen pitänyt niitä kirjahyllyssä.. Tiedetään, kenkiäkin on sen verran paljon ettei niille ole ollut tarpeeksi tilaa. 


Näin sitten kaikki bleiserinikin pääsivät siististi roikkumaan. Nyt kun ne sai tälla lailla eroteltua muista, en ollut tajunnutkaan kuinka paljon minulla niitä oli. Olin ostanut Ikeasta myös näitä niiden valkoisia henkareita. Jotenkin siistimpää kun kaikki henkarit ovat samanlaisia. 


Mä oon varmaan huonoin kasvattamaan mitään kasveja, tapan kaikki! Joten kuitenkin kukkien ystävänä pakko oli tyytyä tekokukkaan, toisaalta parempi allergioideni kannalta ja sitten tuo ainakin näyttää upealta tilanteessa kun tilanteessa. Ihme etten ole ennen hankkinut tuollaista !


Sain siis uuden vaatekaapin ja mieluisin kohta siinä kyllä on tuo peili. Minulla kun on ennen ollut sellainen erikseen kiinnitettävä peili ja kun olen niin innokas tavaroiden siirtäjä eli järjestän huonekaluja huoneessani usein, ei ikinä kannattanut ruuvata peiliä seinään kiinni, joten en oikein ikinä nähnyt siitä kokonaan itseäni. Nyt sitten tämän uuden peilin myötä näen taas itseni kokonaan! Kaappi on aivan ihana ja nyt huoneessa leijuu tuoreen huonekalun ja tuoksukynttilöiden ihana tuoksu. Mmmmm...

keskiviikko 25. syyskuuta 2013

25/9/13

WHAT IS THIS?






Mitäköhän täältä paljastuu? Koko sunnuntai päivä meni Ikean tavaroita rakennellessa. Mitä siis tuli sieltä väsättyä? Saatte tietää sen sitten seuraavassa postauksessa ;) Minä en kyllä tähän rakennelmaan puuttunut, sen sijaan rakensin itelleni myöskin pari uutta valkoista kirjahyllyä. Ja maksoin niistä vain 19 euroa!!! Saatte niistäkin sitten kuvat kun vihdoin olen niihin saanut tavaroita. Nyt olohuone on täynnä kirjojani, jotka pitäisi siirtää omaan huoneeseeni tässä joku päivä. Pitkän aamuvuoron takia ei vaan jotenki jaksa tehdä mitään muuta kun ottaa iisisti ! 

keskiviikko 18. syyskuuta 2013

18/9/13

LARSSON&JENNINGS




Kello perheeseeni liittyi tossa toissapäivänä uusi tulokas. Luettuani yhtä blogia, löysin tämän kaunokaisen sieltä ja vaikka suunnitelmissani oli ollut hankkia Michael Kors-kello seuraavaksi, niin tämän minä sitten päätin ostaa. Ei ollut maailman halvimpia, mutta todellakin sen arvoinen! Rakastan, kun tässä kellossa tuo näyttö on musta, niin se tuo vähän erilaisuutta tähän. Seepra kuvio sopii tähän kelloon myöskin aivan loistavasti, tuo sellaista tyttömäisyyttä hieman. Tällaista syntyy kun Ruotsi ja Englanti lyöttäytyvät yhteen ;)

tiistai 17. syyskuuta 2013

17/9/13

NEW DRESS!!
Muistatteko, kun kerroin teille siitä mekosta, mikä oli ostettu mulle? No tässä se nyt sitten on mun uus Filippa K! Se on aivan ihana ja todella mukava päällä. Stockan exclusive kortilla siihen sai vielä ilmaisen lyhennyksen, mikä sopi mulle aivan loistavasti. Lyhyt, kun hieman olen :D Nyt sitten toinen Filippa K mekkoni sai uuden kaverin ;) Ehkäpä pääsen jossain vaiheessa lisäämään kokoelmaani!

dress/FilippaK, shoes/zara, bag%watch/michaelkors, necklace/tiffany&co., sunglasses/rayban



Kuvat pääsin ottamaan Annan kanssa, kun kuljeskelimme kaduilla Helsingissä. Takana näkyy Helsingin normaalilyseo, minkä löysimme sattumalta. Muistaakseni tältä matkalta ei jäänyt mitään käteen, mutta voi olla, että muistan väärin.. Ollaanhan me kuitenkin Anna ja Heidi.. Aina jää jotain käteen! Tai varaukseen ;) Yllätykseksi oli vielä todella lämmin ja vaikka syksy kolkutteleekin jo ovia. 



tiistai 3. syyskuuta 2013

3/9/13

DAY IN PORVOO!





Meil oli käymäs tossa elokuun lopussa kavereita USA:sta ja päätettiin viedä ne sitten Porvooseen. Se kun on ehkä kaikista kaunein paikka koko Suomesta. Ja olihan se. En siellä tosin ikinä asuisi, mutta on siellä välillä kiva käydä pyörähtämässä. En muistanutkaan kuinka lähellä tuo paikka onkaan. Porvoosta ei ole paljoa kerrottavaa, ei ainakaan mitään mitä kukaan ei jo tietäisi :) 

Jenkkien ollessa täällä vierailulla pääsin näkemään aika paljon Helsinkiä. Tosin pääsin myös näkemään toista elintapaa. Kaverimme kun eivät ole mitään maailman köyhimpiä. Oli hyvin hauskaa ja mielenkiintoista katsoa Stockmannilla, kun syliin nostettiin tosta vaan 500 euron takki, katsomatta edes hintaa. Vähän niinkun mä tekisin H&M:ssä. Tuli sellanen olo, että joku päivä mäkin haluisin olla samassa tilanteessa, nostelemassa takkeja mukaan miettimättä, että miten tulen sitten koko loppukuukauden toimeen.
Siltä pieneltä reissulta minultakin jäi jotain taskuun, tai no itseasiassa se on edelleen Stockalla odottamassa hakemistani, ja uskokaa tai älkää niin minä en maksanut sitä omasta taskustani.. Tulette sen näkemään joku päivä täällä, kunhan saan sen ekaksi kotiin! 
Hyvää syyskuun alkua muuten!